Kehityksellinen trauma ja häpeä

Kehityksellisen eli vuorovaikutuksellisen trauman ydin syntyy lapsen ensimmäisen vuoden aikana ja kertaantuu kerros kerrokselta lapsuuden aikana, kun vuorovaikutus suhteessa lapseen on toistuvan mekaanista, emotionaalisesti kylmää ja lasta kohdellaan objektina esimerkiksi jatkeena vanhemman omille tarpeille. Tällöin lapsen ydinkokemus itsestä muotoutuu arvottomuuden ja häpeän ympärille, kuten Juha Klaavu tuo esille kirjassaan Lapsuuden kehityksellinen trauma.

Tutustu lapsuuden kehitykselliseen traumaan: Juha Klaavun youtube-kanavalla

Emotionaalinen hylkääminen

Vauvan ja lapsen kokemuksena emotionaalinen hylkääminen on äärimmäinen tuska, onhan hän täysin vanhemmasta riippuvainen. Tuohon emotionaalisen hylkäämisen kokemukseen voi myös aikuisena häpeän äärikokemuksessa tipahtaa, kun hylkäämisen kokemus toistuu jossakin reaalielämän vuorovaikutussuhteessa. Kokemus voi tuntua äärimmäisen sietämättömältä ja usein sen torjuukin tiedostamattaan juuri sen tuskallisuuden vuoksi. Näitä torjumisen keinoja ovat muun muassa erilaiset roolit vaikkapa miellyttäminen, itsensä kovettaminen hylkäämistä vastaan, syvällisten ja intiimien suhteiden välttely, suorittaminen ja oman arvon ulkoistaminen menestykselle, kontrolloiva käyttäytyminen sekä erilaiset riippuvuudet.

Lue lisää häpeästä ITT lopputyöstäni: Häpeä, elämättömästä elämästä elämään

Kuva: Pexels

Hylkäämisen kokemus on kuitenkin syvässä kivussaan myös kohdattavissa turvallisessa ihmissuhteessa. Se mikä on rikkoutunut ihmissuhteessa, on myös korjattavissa ihmissuhteessa. Siksi onkin tärkeää, että tätä kokemusta ja sitä mistä se oikeastaan juontaa voisi myös esimerkiksi turvallisessa terapiasuhteessa tarkastella. Lopun kaiken terapiankin tarkoituksena on vapauttaa ihminen todella elämään todellisesta itsestään käsin. Pikavoittoja tämänkään osalta ei valitettavasti ole tarjolla ja erityisesti kehityksellinen trauma edellyttää pitkää toipumisprosessia. Ihmisen psyyke on viisas ja antaa ihmiselle tilaa tutkia tietoisuuttaan juuri sen verran kuin sillä hetkellä on mahdollista.

Kehityksellinen trauma aikuisena

Miten sitten tämä kehityksellinen trauma ja siitä kumpuava häpeä voi muutoin näyttäytyä aikuisena? Lista on aika pitkä ja laittaa samalla perspektiiviä sille, että hetkessä asiat eivät myöskään muutu. Huomioitavaa kuitenkin on, että kun tulee yhdestä asiasta tietoiseksi se avaa samalla asian monta puolta. Terapiassa oman aikansa voi ottaa jo se, että keho kokee olevansa turvassa ja turva puolestaan on edellytys, että asioita voi tutkia vielä syvemmältä.

No niin, palataas asiaan, eli miten aikuisena näyttäytyy kehityksellinen trauma ja siitä kumpuava häpeä?

Kokemus omasta identiteetistä

• Arvottomuuden ja riittämättömyyden tunne. Kokemus syvästä viallisuudesta. On joko liikaa tai liian vähän tai ei mitään. Kokemus siitä, että muut pitävät hankalana. Syvä uskomus ettei ole rakastamisen arvoinen, tai oikeastaan ei edes tiedä mitä se on.

• Vaikeus tunnistaa ja ilmaista omia tarpeitaan. Ei ole tietoisuutta siitä, että tunteiden taustalla on inhimillisiä tarpeita, saatikka osaamista ilmaista niitä muille. Ja jos tunnistaa jo tarpeitaan, kokee että ne ovat liikaa tai kohtuuttomia.

• Itsekriittistä sisäistä puhetta, joka voi olla hyvinkin ankaraa ja armotonta. Jos paljastun, minut hylätään tai mikään mitä teen ei riitä tai ole tarpeeksi hyvää.

Vuorovaikutus ihmissuhteissa

• Rajojen asettamisen vaikeus. Lapsena ei ole saanut kokemusta siitä, että omat tunteet ovat tärkeitä ja niitä olisi osattu peilata rakentavasti, erityisesti vihan osalta.  Lapsen rajoja ei ole riittävästi kunnioitettu. Nämä todentuvat aikuisena hankaluutena sanoa ”ei” tai ylipäätään tunnistaa, milloin kuuluu sanoa ei ja milloin joku ylipäätään ylittää omat rajat.
• Hankaluus luottaa toisiin ihmisiin, joka voi näyttäytyä varauksellisuutena tai jatkuvana tarpeena varmistella muiden rakkautta ja välittämisen tasoa.
• Kohtaaminen erilaisista rooleista käsin, kuten miellyttäminen.
• Taipumus toistaa lapsuuden turvatonta kiintymyssuhdetta, jolloin toimii jatkuvasti esimerkiksi niin, ettei tarvitse ketään ja hoitaa kaiken itse tai takertuu toisiin peläten, että tulee hylätyksi. Turvallinen kiintymyssuhte voi tuntua tällöin jopa oudolta ja pelottavalta.

Tunteet

• Vaikeus tunnistaa ja säätää tunteitaan. Tunteet saattavat vyöryä hyökyaallon lailla yli, tunteet tukahdutetaan tai ne tulevat piilotetuksi toisen tunteen alle. Pettymys voikin laukaista kohtuuttoman vihan tai häpeän tai suru peittoaa vihan alleen.
• Kokemus siitä, että on epämääräisesti syyllinen kaikkeen ilman selvää syytä.

Keho

• Kehon hermostossa voi olla jatkuva stressitila, esimerkiksi ylivirittyneisyyttä eli vaikeutta rauhoittua, univaikeuksia, jännittyneisyyttä tai toisaalta lamaantuneisuutta ja siten passiivisuutta ja energian puutetta. Vaikeus optimaaliseen vireystasoon, rentouteen ja siihen, että pystyisi olemaan täysin läsnä.
• Erilaisia somaattisia oireita, kuten päänsäryt, migreeni, vatsavaivat, jotka juontavat tunteiden tukahduttamisesta
• Kokemus ettei ole täysin läsnä kehossaan.

Häpeän ydin todentuu monisäikeisesti, mutta sen kanssa työskentely kannattaa. Kun häpeän mekanismit tulevat näkyviksi ja niitä pääsee tutkimaan turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, voi alkaa vapautua sen otteesta. Terapiassa ei ole kyse pelkästään menneiden kipujen käsittelystä, vaan myös uusien, eheyttävien kokemusten rakentamisesta. Mitä enemmän opimme tunnistamaan ja hyväksymään itseämme, sitä enemmän saamme tilaa elää omana itsenämme.